Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Lapin yliopiston avoin yliopisto: Valovuosi -valokuvanäyttely

Rovaniemi | Galleria Hämärä, Seinä ja Kajo, Lapin yliopisto, F-talo

Näyttely on myös kautta aikain kolmas Lapin yliopiston avoimen yliopiston valokuvauksen perusopintojen loppuproduktioiden yhteisnäyttely.

Reilun vuoden mittainen valokuvataiteen opintokokonaisuus käynnistyi kolmannen kerran tammikuussa 2017 ja päättyy maaliskuussa 2018 opiskelijoiden itsenäiseen projektiin, jonka tulokset esitellään Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan gallerioissa Hämärä, Seinä ja Kajo. Useimmille näyttelyyn osallistuville kyseessä on ensimmäinen kerta, kun omat teokset ovat julkisesti näytteillä. Esillä olevissa valotuksissa on myös henkilöhistoriallisia ulottuvuuksia.

Valovuosi tarkoittaa valon vuodessa kulkemaa matkaa – noin 9,46 biljoonaa kilometriä. Yhteisnäyttelyllä ei ole yleisteemaa, joten jokainen opiskelija on saanut ammentaa inspiraatiota haluamistaan aiheista ja tekniikoista. Näyttelyn nimi nivoo kuitenkin yhteen valokuvauksen universumissa navigoidut yksilölliset reitit.

Taiteiden tiedekunnan kolmessa galleriatilassa on nähtävillä muun muassa digitaalisia vedoksia, syanotypioita sekä erilaisia kokeellisia, jopa veistoksellisia esillepanoja. Tekijät kertovat teemoistaan ja toteutuksistaan myös kirjallisesti.

Näyttelyn teoksista vastaavat Lapin yliopiston avoimen yliopiston valokuvauksen perusopintojen opiskelijat Hannele Heikinheimo, Tapio Inkeröinen, Kaarina Lahtinen-Fagerholm, Marjukka Laine, Mari Riikonen, Ritva Sihvola-Orava, Hannele Vaarama, Vesa Vaarama ja Susanna Vuorjoki.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 13.3.–28.3.

  • ma klo 8–20
  • ti klo 8–20
  • ke klo 8–20
  • to klo 8–20
  • pe klo 8–20
  • la klo 9–16

Tapahtumapaikka: 

Galleria Hämärä, Seinä ja Kajo, Lapin yliopisto, F-talo

Sijaintikunta: 

Rovaniemi

Käyntiosoite: 

Yiopistonkatu 8

Tapahtuman lisätiedot: