Kuukauden pohjoismainen elokuva

Rovaniemi | Lapin yliopisto, Mauri -sali

Elokuvan ystävät kymmenellä paikkakunnalla saavat syksyn aikana nauttia pohjoismaisista elokuvista kerran kuukaudessa sarjassa Kuukauden pohjoismainen elokuva. Sarjan tarkoitus on antaa pohjoismaiselle elokuvalle säännöllinen esityspaikka ja myös tarjota koululaisryhmille mahdollisuus tutustua pohjoismaiseen elokuvaan. Esityksiä järjestetään seuraavilla paikkakunnilla innokkaiden yhteistyökumppaneiden voimin: Espoo, Hämeenlinna, Joensuu, Kuopio, Oulu, Tampere, Tornio/Haparanda, Turku, Vaasa ja tänä syksynä uusimpana joukkoon mukaan liittyy Rovaniemi. Ohjelma vaihtelee paikkakunnittain, mutta islantilaiset elokuvat ovat tänä kautena hyvin esillä. Ensimmäisessä näytöksessä 19.9. Mitä meistä puhutaan (Iram Haq, NO 2018) Toisessa näytöksessä 10.10. Raja (Ali Abbasi, SE 2018) Viime vuoden Pohjoismaidenneuvoston elokuvapalkinnon voittaja Woman at war (Benedivt Erlingsson, IS 2018) nähdään Rovaniemellä kolmannessa näytöksessä, 5.11. Viimeisessä näytöksessä 11.12. nähdään Goliat (Peter Grönlund, SE 2018)
Tapahtuman järjestää Pohjola-Norden ja Walhalla ry yhteistyössä Lapin Yliopiston kanssa. Tapahtumaa koordinoi tmi Silhaus. Lisätietoa www.walhalla.fi

Tapahtuma-ajat: 

  • to 19.9. klo 18–20
  • to 10.10. klo 18–20
  • ti 5.11. klo 18–20
  • ke 11.12. klo 18–20

Tapahtumapaikka: 

Lapin yliopisto, Mauri -sali

Sijaintikunta: 

Rovaniemi

Käyntiosoite: 

F-talo, Yliopistonkatu 8

Postinumero: 

96300

Postitoimipaikka: 

Rovaniemi

Tapahtuman lisätiedot: