PERUTTU: Luontoilta Pallastunturilla – Harri Ahonen

Muonio | Pallastunturin luontokeskus

Vaelluskirjailija Harri Ahonen kertoo elämänsä vaellusreiteistä Skandinaviassa. Pohjoismaita ristiin rastiin vaeltanut Harri Ahonen kertoo parhaista vaelluksista näillä upeilla tunturireiteillä.

Kaikki alkoi tuuliselta Kvaløyan saarelta, joka sijaitsee lähellä Tromssan kaupunkia. Osallistuin kahden norjalaisen kaverin kanssa kaksipäiväiselle riekonmetsästysretkelle.

Kyseinen retki ei ollut kovinkaan onnistunut, sillä sen aikoina eksyin, kastuin ja kärsin kylmästä ja nälästä.

Mutta heti seuraavana viikonloppuna olin uudelleen polulla ja se sujui jo paljon paremmin. Tästä kokemuksesta alkoi vaellusharrastukseni, joka johdatti poluille seuraaviksi viidentoista vuoden ajaksi kolmen Pohjoismaan vaellusalueilla ja loppujen lopuksi siitä tuli ammatti.

Elämäni vaellusreitit -luentotilaisuus johdattaa katsojan Koilliskairan maisemista Pohjois-Norjan rannikolla sijaitsevien Vesterålenin ja Lofoottien saariston kautta kohti huikeita Ruotsin ja Norjan kansallispuistoja sekä jännittäviä ja hauskoja tarinoita.

Tervetuloa kuuntelemaan kertomusta huimista maisemista!

Pallastunturin luontokeskuksen luontoillat viikoilla 8.-17. tiistaisin klo 18-19, lippu 5 e, alle 16 vuotiaat maksutta.

Ilmoittaudu ennakkoon Pallastunturin luontokeskukseen klo 15:00 mennessä, puh. 0206 39 7930.

Muutokset mahdollisia.

Viikko 9. (25.2.): Ante Aikio – Saamelainen luontoyhteys

Viikko 10. (3.3.): Pasi Ikonen, seikkailija - Extreme retkeilyä arktisilla alueilla

Viikko 11. (10.3.): Peter Johansson, geologi - Kansallispuiston geologiaa

Viikko 12. (17.3.): Keijo Taskinen, riistabiologi - Entisaikain eloa

Viikko 13. (24.3.) : Pertti Koskimies, tietokirjailija - Lapin linnuista

Viikko 14. (31.3.): Markku Välitalo, valokuvaaja - Ajan askeleita luonnossa

Viikko 15. (7.4.): Harri Ahonen, tietokirjailija - Elämäni vaellusreitit Skandinaviassa

Viikko 16 (14.4.): Jorma Sakko – Aikamatka Tunturi-Lapissa

Viikko 17. (21.4.): Ville Viitanen, hirvitaloussuunnittelija Riistakeskus - Hirven ja metsäkauriin biologiaa

Tapahtuma-ajat: 

  • ti 7.4. klo 18

Tapahtumapaikka: 

Pallastunturin luontokeskus

Sijaintikunta: 

Muonio

Käyntiosoite: 

Pallastunturintie 557

Postinumero: 

99330

Postitoimipaikka: 

Pallastunturi

Puhelinnumero: 

0206 39 7930

Sähköposti: 

pallastunturi@metsa.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot: