Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Satu Maahispeikosta

Muonio | Pallastunturin luontokeskus

Pieni Halti-niminen maahispeikko seikkailee Backmanin näyttelyssä, jonka taulut ovat myös osa satukirjan kuvitusta.

Janette Backman on 33-vuotias rovaniemeläinen itseoppinut kuvataiteilija. Hän on koulutukseltaan metsätalousinsinööri ja opiskelee nyt taiteen maisteriksi Lapin yliopistossa. ”Maalausharrastuksen aloitin 13-vuotiaana ja sitä ennen piirsin muun muassa muotokuvia. Kuvataiteen lisäksi teen myös huovutustöitä sekä poronsarvi- ja hopeakoruja ja harrastan luontovalokuvausta. Vapaa-aika kuluu luonnossa retkeillessä, vaeltaessa ja pyreneittenkoirieni kanssa touhutessa” kertoo Backman.

Backmanin maalaukset ovat suurikokoisia ja värikkäitä. Ne on tehty akryyliväreillä ja sisustusmaaleilla ja lakattu päältä. Maalauspohjina hän on käyttänyt kuusivanerilevyjä ja kehykset on tehty muun muassa koivuista, keloista, ajan patinoimista laudoista ja aidanseipäistä.

”Rakastan Lappia ja pohjoista, erämaista luontoa ja toivonkin näyttelyssä kävijöiden kokevan maalausten välityksellä luontoelämyksiä. Erilaiset satuolennot ja myytit ovat kiinnostaneet minua pienestä pitäen ja maisemat, joissa maahispeikko seikkailee, ovat saaneet innoituksensa paikoista, joissa olen itse retkeillyt” kertoo Backman.

Maalausten pohjalta syntynyttä satukirjaa on myynnissä luontokeskuksella.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 6.8.–30.9.

  • ma klo 9–17
  • ti klo 9–17
  • ke klo 9–17
  • to klo 9–17
  • pe klo 9–17
  • la klo 9–17
  • su klo 9–17

Ajalla 1.10.–31.10.

  • ma klo 9–16
  • ti klo 9–16
  • ke klo 9–16
  • to klo 9–16
  • pe klo 9–16

Tapahtumapaikka: 

Pallastunturin luontokeskus

Sijaintikunta: 

Muonio

Käyntiosoite: 

Pallastunturintie 557

Postinumero: 

99330

Postitoimipaikka: 

Pallastunturi

Puhelinnumero: 

0206 39 7930

Sähköposti: 

pallastunturi@metsa.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Lippujen hinnat: 

Näyttely on maksuton.